Johtaminen ja esihenkilötyö

Tasapainoinen johtaminen etenee sekä asioita että ihmisiä pitkin

Taitavalla ihmisten johtamisella tavoitteet muuttuvat toiminnaksi, onnistumiseksi, kasvuksi ja kannattavuudeksi. Yhdessä onnistuminen innostaa.

Yhteisiä onnistumisia johtajuudella

Edelläkävijäyritysten yksi tunnusmerkki on ihmisten näkökulmien säilyminen mukana kaikissa käänteissä. Yrityksen strategia ja tavoitteet antavat johtajuudelle ja esihenkilöiden työlle välttämättömät raamit. Fiksut, asiakkaan näkökulmasta rakennetut prosessit ohjaavat arjen toimintaa kohti toistuvia onnistumisia ja asiakkaan tyytyväisyyttä.

Strategia ja fiksusti kiteytetyt prosessit eivät kuitenkaan riitä. Johtajuus on vuorovaikutusta ja yhteistyötä ihmisten kanssa. Johtajuus kiteytyy ihmisenä ihmisten kanssa olemiseen. Siksi se on myös ihmisenä kasvamista. Näkemyksemme ja kokemuksemme mukaan kasvu ja kehittyminen tarvitsevat tuekseen määrätietoista johtamista, joka ei ole käskyttämistä tai pelkkää johtajan päätösten ja ajatusten jalkauttamista.

Ihmiset tarvitsevat johtajuutta, joka tuo selkeyttä kaaokseen ja rakentaa valmiuksia epäselvissä tilanteissa pärjäämiseen. Samalla se on myös ihmisten potentiaalin etsimistä, löytämistä ja käyttämistä. Rakennamme asiakkaidemme kanssa johtajuuteen otetta, joka vahvistaa luottamusta, uskallusta ja itsensä likoon panemista koko porukassa. Se on vastuun jakamista ja vastuun ottamista, tavoitteellista yhteistyötä.

Ihmisten johtajana kehittyminen on kestävyyslaji, ei sprintti tai kertasuoritus. Kantapään kauttakin voi oppia, mutta tavoitteellinen eteneminen ja harjoittelu kerryttävät nopeammin kokemusta ja tuloksia tässäkin lajissa.

Yritysvalmennus juuri teidän tarpeisiinne

Buustia koko yritykselle tai henkilökohtaisesti?
LUE LISÄÄ